Naisten kuukautiskivuista

Naisten kuukautiskivuista

Kuukautiskivut (dysmenorrhea) ovat toistuvasti kuukautisien aikana esiintyviä kipuoireita, jotka voivat olla primaarisia tai sekundaarisia. Primaarinen kuukautiskipu merkitsee sitä, että kuukautiset ovat kivuliaita kuukautisten alkamisesta asti tai että kipu on ilmaantunut yhden vuoden sisällä kuukautisten alkamisesta. Sekundaariset kuukautiskivut tarkoittavat sitä, että aikaisemmin kivuttomat kuukautiset tulevat myöhemmin kivuliaiksi.

Kuukautiskivut ovat varsin tavallisia naisilla, niitä esiintyy suurimmalla osalla. On arvioitu, että nuorten naisten keskuudessa kuukautiskipuja esiintyy noin 50 %:lla ja n. 10 %:lla on niin voimakkaita kuukautiskipuja, että ne haittaavat elämistä jonkin aikaa kuukaudesta. Joidenkin arvioiden mukaan hyvin voimakkaista kuukautiskivuista kärsii 15 % naisista. Suurimmalla osalla naisia kuukautisiin liittyvät kivut eivät olennaisesti haittaa tai rajoita arkielämää.

Kuukautiset itsessään ovat kuitenkin luonnollinen osa naisten hedelmällisyyttä. Hedelmöittyneen munasolun vastaanottamiseen varautunut kohdun limakalvo vuotaa ulos silloin kun raskaus ei käynnisty ja lisäksi erittyy prostaglandiini-hormonia. Nimenomaan hormonit käynnistävät kohdun lihaksien supistumisen puristaen limakalvon ulos.

Kuukautiskipujen voimakkuus vaihtelee eri naisilla ja joillakin naisilla ei ole ollenkaan kuukautiskipuja. Osa naisista tarvitsee lääkehoitoa kuukautiskipuihinsa. Kuukautisvuoden käynnistyessä alkaa alavatsan kipu prostaglandiini-hormonin vaikutuksesta. Tavallisesti kipu alkaa joitakin tunteja ennen kuin vuoto alkaa ja helpottuu vuodon alkaessa. On mahdollista, että kuukautiskipu säteilee kramppia muistuttavasti vartaloon kuten selkärankaan. Yksi – kaksi päivää on tyypillinen kuukautiskivun kestoaika,
tosin osalla naisista kivut voivat jatkua pitempään. Kuukautiskierrossa esiintyy yksilöllistä vaihtelua noin 26-33 päivän välillä. Kun ikää tulee lisää voi ilmetä elimellisiäkin syitä kuukautiskipuihin kuten gynekologiset sairaudet. Kohdun rakennevioista ja tulehduksista voi myös olla seurauksena kuukautiskipuja. Monesti kuukautiskipujen
seuralaisena ovat pahoinvointi, ripuli, oksentelu ja ilmavaivat, mutta tällaiset oireet hellittävät monesti kun nainen on synnyttänyt ensimmäisen kerran.

Jos elämäntilanteessa esiintyy muutoksia, voi kuukautiskierto muuttua epäsäännölliseksi. Kuukautisten epäsäännöllisyys onkin tavallisin kuukautiskiertoon liittyvä häiriö. Arkipuheessa kuukautiset merkitsevät yleensä kuukautisvuotoa, jonka esiintymisaika on kahdesta seitsemään päivää. Kuukautiset alkavat tytöillä yleensä 12-13 vuotiaana ja kuukautiset päättyvät menopaussin eli vaihdevuosien aikana noin viisikymmentä vuotiaana. Kuukautisten yhteydessä naiset menettävät verta keskimäärin 35 ml.
Kun naisella on kuukautiskipuja hänen kohtunsa supistelee niin että se sattuu. Kuukautiskipuihin liittyvät oireilut voivat alkaa joitakin tunteja tai päiviä ennen kuin vuoto
alkaa ja ne voivat jatkua vuodon alkuvaiheen ajan. Mutta on mahdollista, että oireet kestävät koko vuodon ajan.

Kuukautiskipuja voidaan hoitaa lääkkeillä, varsinkin tulehduskipulääkkeillä sekä ehkäisypillereillä. Tällainen lääkehoito vähentää sekä kohdun supistelua että kipua, jolloin suurin osa naisista saa huomattavaa helpotusta kuukautiskipuihinsa.

Primaariset kuukautiskivut ovat sellaista kipua, jonka taustalta ei löydy rakenteellisia syitä tai sairauksia. Lääketiede ei tunne tarkkaa syytä prosesseista, jotka ovat kuukautiskipujen takana. Arvellaan, että syynä ovat kuukautisvuodon alkua edeltävät hormonaaliset muutokset, jotka tekevät kohdun herkäksi vuodon aikana erittyville kivun välittäjäaineille. Nämä välittäjäaineet aiheuttavat kohdun lisääntyvää supistelua sekä tekevät kehon herkäksi kivun tunteelle.

Vaikka kuukautiskivut ovat kiusallinen vaiva sinänsä, ovat kivuliaat kuukautiset silti vaarattomia eikä kipujen takana ole tavallisesti mitään rakenteellisia vikoja. Kuukautiskivut eivät aiheuta myöskään lapsettomuutta, eivätkä ne liity lapsettomuuteen. Jos kuukautiskivut ovat lieviä, ei lääkkeitäkään tarvita. Mutta vaikeimmissa tapauksissa kuukautiskivut voivat pitää pari päivää vuoteen omana, jolloin on suositeltavaa käyttää
tulehduskipulääkkeitä. Aspiriinikin auttaa. Eri potilaiden välillä on kuitenkin yksilöllisiä eroja tulehduskipulääkkeiden vaikutuksissa ja sen vuoksi on hyvä kokeilla eri tulehduskipulääkkeitä. Lääkehoitoa on syytä käyttää yhdestä kolmeen päivää, toisin sanoen niin kauan kuin oireita esiintyy. Jotkut naiset ovat saaneet akupunktiosta apua kuukautiskipuihinsa, jos lääkkeitä ei ole haluttu käyttää.

Sekundaariset kuukautiskivut tarkoittavat sitä, että aikaisemmin normaalit kuukautiset muuttuvat kivuliaiksi. Syynä voi olla jokin kohdun sairaus tai lihaskasvain esimerkiksi. Itse oireet ovat sekundaarisissa kuukautiskivuissa samoja, mutta oireiden kestoajassa on eroa: oireet voivat alkaa jo päiviä ennen vuotoa ja myös kestävät koko kuukautisvuodon ajan. Alaselkä ja alavatsa ovat tyypillisiä paikkoja, joissa kipua esiintyy ja kivut voivat lisääntyä vähitellen kun aika kuluu.

Luontaistuotteista saa myös apua kuukautiskipuihin liittyviin oireiluihin kuten rintojen arkuuteen. Turvotukseen hyvä lievitys on löydettävissä nestettä poistavista rohdoksista (koivu, nokkonen, peltokorte ja kultapiisku), joita voi nauttia teenä tai uutteina.

{lang: 'fi'}