Ostoskorissasi ei ole tuotteita.
Tällä hetkellä olette:
Viikonlopun virta-avain
Viikonlopunvirta-avain
Karhunpää pullonavaaja
karvatupella
Paaso-puukkojen kahvamateriaalina on käytetty kotimaista kaunissyistä
loimuvisaa ja lämpökarkaistua koivua ns. kovapuuta sekä niiden yhdistelmää.
Pintakäsittelynä öljyämistä tai lakkaamista. Terien ruodot on aina läpiniitattu
kahvaan.
- Tupet on kotimaista vuotaa +2mm
Paaso-puukot
Paaso-puukkojen historia alkaa vuodesta 1952, jolloin Tauno
Paaso perusti perheyrityksen vaimonsa Sirkan kanssa. Yritysmuodoksi valittiin
toiminimi, ja alkuperäinen nimi oli Lapin muistoesineiden valmistamo. Yritys
valmisti Lappi -aiheisia matkamuistoesineitä, kuten koruja, koriste- ja
käyttöesineitä sekä puukkoja.
Kädentaidot isältä pojalle
Tauno Paaso aloitti kädentaidot jo nuorena työskentelemällä eri valmistusalan
yrityksissä. Hän työskenteli mm. Rovaniemellä ja myöhemmin väylän molemmin
puolin Haaparannalla sekä Torniossa aina oman yrityksen perustamiseen
saakka.
Taunon ja Sirkan poika Kari syntyi vuonna 1955. Hän varttui vanhempiensa
kädentaitoja sekä perheyrityksen toimintaa seuratessa. Vanhempiensa opissa
Karista kehittyi varhaisessa iässä etevä kädentaitaja, ja Kari aloittikin
täysipäiväisen työskentelyn verstaalla jo ennen 18-vuoden ikää.
Perheyritys toimi kolmihenkisellä työvoimallaan Tauno Paason johdolla aina
vuoteen 2008 saakka, jolloin Tauno ja Sirkka jättivät yrityksen toiminnan
pojalleen Karille sukupolvenvaihdoksen myötä. Samalla yrityksen nimeksi
muutettiin Paaso-puukot.
Kaunis, mutta käytännöllinen työkalu
Tauno ja Kari ovat aina olleet luonnon ystäviä ja innokkaita metsästäjiä ja
kalastajia. Vuosikymmenien eräkokemuksien myötä Paasoille on muodostunut vahva
käsitys toimivasta ja kestävästä puukosta, joka oikein hoidettuna palvelee
käyttäjäänsä koko tämän eliniän.
Paaso-puukot on valmistettu puukon ensisijaisen tehtävän: käytännöllisyyden ja
kestävyyden kannalta, unohtamatta perinteikkäitä Lappi -aiheisia kuvia ja
materiaaleja, mitkä tekevät puukosta kauniin työkalun, jota kokeneinkaan
eränkävijä ei häpeä kantaa.
