Ostoskorissasi ei ole tuotteita.
Tällä hetkellä olette:
Imettäjän ihmeyrtit
Hovissa oli hätätila! Prinsessa oli syntynyt, mutta kuningattaren maidontulo oli hiipunut alkuunsa. Kuningattaren kunnia-asia oli imettää itse kaikki piiperöisensä, eikä hän halunnut turvautua imettäjään, joka kuitenkin tuli avuksi salaperäisen yrttipussukkansa kanssa. Hunajalla makeutetun höyryävän lämpimän yrttijuoman ansiosta kuningatar saattoi antaa prinsessalle mikä prinsessalle kuuluu. 1 tl mukilliseen kuumaa vettä riittää. Hauduta 5-10 min.
Sisältää:
Maitohorsmanlehti,
Nokkonen,
Anis,
Kumina,
Tilli.
Yrttiteetä pakattuna 25g pussiin.
Savonlinnan Yrttipaja Oy
Savonlinnan Yrttipaja Oy:n tuotteiden lähtökohtana on korkealaatuisten kotimaisten raaka-aineiden käyttö. Yritys kouluttaa niin viljelijät kuin kerääjätkin ja vaatii näiltä omavalvontasuunnitelma. Lisäksi vielä Suomen puhdas luonto ja pitkät valoisat yöt antavat oman lisänsä ylivoimaiseen makuun ja tuoksuun. Keinotekoisia aromiaineita ei käytetä eikä tarvita. Kaikki tuotteet ovat Suomessa tehtyjä, tästä takeena yrityksen avainlippu.
